lauantai 21. huhtikuuta 2018

Yrsa Sigurðardottir: Kolmas merkki

Kolmas merkki on islantilaisen Yrsa Sigurðardóttirin esikoisdekkari. Hänen päähenkilönsä on asianajaja Thóra Guðmundsdóttir. Thóra palkataan selvittämään saksalaisen historian opiskelijan Haraldin murhaa. Haraldin äiti ei usko, että poliisi on tutkinut murhaa kunnolla, vaikka murhaajaksi epäilty henkilö onkin vangittu. Thóra ottaa tehtävän vastaan, vaikka ei ole yksityisetsivä, eikä ole tehnyt murhatutkimusta aiemmin. Raha on aina tarpeen ja Harald oli saksalaisesta ylettömän rikkaasta pankkiirisuvusta. Avukseen Thóra saa suvun oman asianajajan Matthewin.

Juttu kiertyy Haraldin kiinnostuksen kohteen eli noituuden ympärille. Haraldin isoisä oli harrastanut noituuteen liittyvien historiallisten tekstien, esineiden ja taideteosten keräilyä, ja pojanpojan kiinnostus oli sieltä lähtöisin. Keskiaikaiset tekstit ovat murhan selvittelyssä yksi juonne.  Thóra ja Matthew käyvät tutkimustensa vuoksi Islannin noituusmuseossa. Sellainen on todella olemassa. Museon kotisivun perusteella kirjassa olevat kuvaukset museon näyttelyesineistä ovat todenmukaisia. Yhden varsin erikoisen tunnistaa heti museon etusivun kuvasta.

Rikas Harald oli kerännyt ympärilleen opiskelijaporukan, jonka oli houkutellut mukanaan tutustumaan noituuteen. Opiskelijat käyttivät huumeita ja heidän henkilösuhteensa olivat kireitä. Sieltäkin suunnasta oli mahdollista etsiä syytä murhaan.

Thóra on eronnut kahden lapsen yksinhuoltaja, mutta hän ei vatvo yksityiselämänsä ongelmia niin kuin monien nykydekkareiden päähenkilöt. Hän on päinvastoin reipas ja omiensa puolta pitävä, mikä onkin tarpeen, kun hänen teini-ikäinen poikansa järjestää kirjan lopussa yllätyksen.

Kolmannessa merkissä on mukavasti islantilaista eksotiikkaa, eikä kirja ole raaka, eikä myöskään pelottava noituusaiheesta huolimatta. Kuuluisamman islantilaisen dekkaristin Arnaldur Indriðasonin kirjat ovat ankeita ja synkkiä. Niihin verrattuna Kolmas merkki on perusvireeltään suorastaan positiivinen.

Yrsa Sigurðardóttir: Kolmas merkki
Suomentanut Tuomas Kauko
Otava 2007, 384 s.
Islanninkielinen alkuteos Þriðja táknið 2005

***********
Sigurðardóttir on kirjoittanut kuusi dekkaria, joiden päähenkilö on Thóra Guðmundsdóttir. Niistä on suomennettu vain kaksi ensimmäistä. Joka tapauksessa voin sijoittaa Kolmannen merkin Helmet haasteen kohtaan 3. Kirja aloittaa sarjan.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä (käsikirjoitus)

Kun Aki Kaurismäki myi elokuviensa esitysoikeudet YLE:lle, muistin, että hänen menestyneimmän elokuvansa Mies vailla menneisyyttä käsikirjoitus on julkaistu. Kirjastosta tietysti löytyi.

Muistan elokuvan hyvin, koska olen katsonut sen monta kertaa. En osaa lainkaan sanoa, miltä käsikirjoituksen lukeminen tuntuisi näkemättä elokuvaa. Nyt silmissäni kulkivat elokuvan kohtaukset taustoineen, väreineen ja varjoineen. Jostain syystä varsinkin Sakari Kuosmasen ääni kaikkine painotuksineen kuului vahvana päässäni. Kohtauksista se, jossa kaksi pikkupoikaa kantaa vesikanisteria olkapäillään olevan kepin varassa, tuo katsojalle mieleen Simbergin Haavoittuneen enkelin, ja se on käsikirjoituksen mukaan tarkoituskin.

Käsikirjoituksessa on pari kohtausta, joita ei ole elokuvassa. Lyhyessä esipuheessa Kaurismäki kirjoittaa, että taitavassa käsikirjoituksessa on muutama tarpeeton kohtaus, jotka tuottaja voi poistaa tarvittaessa, esimerkiksi aikapulan vuoksi. En tiedä, miten tuo toimii Kaurismäen kohdalla, kun hän on oma tuottajansa. Kaurismäki sanoo myös, että käsikirjoitus ei ole näytelmä. No ei todellakaan – ainakaan Kaurismäen elokuvien käsikirjoitus. Dialogia on niin vähän.
"Irma istuu jäykästi tuolilla pienen pöydän ääressä. Hän on laittanut hiuksensa jotenkin ja silmien ympärillä saattaa olla jonkinlaista ehostusta, mutta vaikutelma voi yhtä hyvin syntyä pöydällä palavan kynttilän ilmavirrassa heiluvan liekin luomista varjoista."
Ainakin tämän elokuvan kohdalla käsikirjoituksen lievästi sadunomainen tunnelma vastaa täysin elokuvaa, tai toisinpäin. Kaurismäkeläinen huumori, inhimillisyys ja myötätunto lämmittävät lukijaa aivan samoin kuin elokuvan katsojaa.

Aki Kaurismäki: Mies vailla menneisyyttä (käsikirjoitus)
WSOY 2003, 120 s.

***********
Koska elokuvan tekemiseen tarvitaan käsikirjoitus, sijoitan kirjan Helmet-haasteen kohtaan 18. Kirja kertoo elokuvan tekemisestä.

tiistai 10. huhtikuuta 2018

Rosa Montero: Crónica del desamor

Crónica del desamor  on jonkinlainen espanjalaisen feminismin kulttiteos. Se on ilmestynyt 1979 ja sitä myydään edelleen. Minun kirjani on painoksesta vuodelta 2017. Franco kuoli 1975 eli vain muutama vuosi ennen kirjan ilmestymistä. Se kannattaa lukiessa muistaa.

Kirjassa seurataan ilman sen kummempaa juonta kolmekymppistä toimittajaa Anaa ja hänen ystäväpiiriään. Ana on pienen pojan yksinhuoltaja. Pojan isä on lähtenyt Etelä-Amerikkaan ’aloittamaan alusta’. Suhde oli väljähtynyt jo ennen hänen lähtöään. Anan lähimpiä ystäviä ovat siskokset Elena ja Candela sekä la Pulga ja Julita. Julitaa lukuun ottamatta naiset ovat itsenäisiä ja urallaan eteneviä. Julita on kolmen lapsen kotiäiti, jolle on käynyt klassisesti: mies lähti nuoremman matkaan. Kaikilla naisilla on suhdeongelmia, ovatpa he tällä hetkellä yksin tai asuvat miehen kanssa. Ana kuvittelee rakastuneensa lehti-imperiumin omistajaan, jolle on keksinyt epärealistisia luonteenpiirteitä. Hän tietää kuvittelevansa, mutta ei voi itselleen mitään. La Pulga, menestynyt PR-nainen, on heikkona nuoriin poikiin.

Francon ajan moralismin jälkeen tämän kronikan naisten vapaat miessuhteet ja suhtautuminen seksiin olivat varmaan jotakin uutta. Kuvaus Elenan ensimmäisestä seksikokemuksesta on surkuhupaisan itkettävä. Naisten käynti itseään liberaalina mainostavan (mies)gynekologin luona on puolestaan naurattava. Gynekologi ei tunnista pessaaria sellaisen nähdessään. Kirjan tapahtuma-aikaan abortti oli Espanjassa laiton. Naiset kävivät Englannissa, jos heillä oli rahaa, ja puoskareilla, jos ei ollut. Siinä saattoi käydä huonosti.

Ana asuu Madridissa ja kaupungin yöelämä on tärkeä tausta tapahtumille. Sekin vapautui ainakin seksuaalivähemmistöjen näkökulmasta. Yksi Anan parhaita ystäviä on homoseksuaali arkkitehti Cecilio, nykynäkökulmasta hieman kliseisesti, mutta ei ehkä aikanaan.

Kirjan lopussa Ana pääsee irti turhasta kuvitelmastaan ja huomaa pystyvänsä haastamaan itseään näennäisesti vahvempia. Ehkä happamasti hymyillen, mutta ylpeänä.

Näihin myöhempiin painoksiin kirjoittamassaan esipuheessa Rosa Montero sanoo vain kuvanneensa, millaista elämä oli 1970-luvun lopulla. Ilmeisesti hän osui ihmisten syviin tuntemuksiin, tai ainakin naisten.

Rosa Montero: Crónica del desamor
Debolsillo 2017, 254 s.
Ensimmäinen painos 1979

***********
Helmet haaste: 33. Selviytymistarina

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Eeva Kilpi: Terveisin

Minulla on ollut hyllyssäni kauan Eeva Kilven runokokoelma Laulu rakkaudesta ja muita runoja. Lueskelen sitä aina välillä. Terveisin-kokoelma on myös 1970-luvulta ja luin sen pian ilmestymisen jälkeen. Nyt kirja osui käteeni eräässä antikvariaatissa ja sattui vielä olemaan ensipainos, joten olihan se ostettava. Monen runon kohdalla huudahdin ajatuksissani: Täälläkö tämä olikin! Esimerkiksi seuraavan:

Reportterin mentyä
haastattelen pihassa kuminaa:
»Miten päätitte olla mauste?»

Runot on ryhmitelty osastoihin, joiden aiheita ovat muun muassa yksinäisyys, kipu ja luonto. Vaikka osa aiheista on raskaita, niin runot eivät ole.  Nämä runot tekevät hyvää.

Luontorunoja on monta. Eeva Kilpi on ollut luontosuhteessaan edelläkävijä. 70-luvulla luonnonsuojelu ei todellakaan ollut valtavirtaa. Samoihin aikoihin julkaistussa romaanissa Häätanhu on sama tunnelma kuin Terveisin-kokoelmassa.

Tänä iltana minulle selvisi heijastuksen tarkoitus:
Mikä muu saisi kuun lumpeitten joukkoon?

Runot ovat nimettömiä. Moni niistä on hyvin lyhyt ja muistuttaa aforismia. Yhden osan nimikin on Mietteitä. Vaikka kokoelmassa on myös pitempiä runoja, lainaan tähän vielä yhden lyhyen, koska se osui täydellisesti tämän viikon räntäsateen tunnelmaan (vaikkei vielä olekaan huhtikuu).

Huhtikuu.
Lunta sataa pystysuoraan ylöspäin.
Ei piru keksinyt enää muuta.


Eeva Kilpi: Terveisin
WSOY 1976, 116 s.

***********
Helmet haaste: 2. Kotimainen runokirja.
Reader, why did I marry him -blogin runohaaste.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Rein Raud: Täydellisen lauseen kuolema

Olen aiemmin lukenut Mihkel Raudin rikosromaanin Sininen on sinun taivaasi, josta en pitänyt lainkaan. Se oli minulle liian raaka ja verinen. Rein Raud on Mihkelin veli. Hänen kirjansa Täydellisen lauseen kuolema sopi minulle paremmin.

Täydellisen lauseen kuolema on luokiteltu jännityskirjaksi, mutta se ei ole jännittävä, vaikka siinä seurataan nuoria virolaisia, joiden verkosto kuljettaa KGB:n salaista materiaalia Suomen kautta Ruotsiin. Lienee ollut hyvin vaarallista toimintaa. Tapahtuma-aika on juuri ennen Neuvostoliiton romahdusta, eikä vapaus ole enää pelkkä haave, vaan mahdollisuus.

Kirjassa on kepeän tuttavallinen lukijan kanssa keskusteleva sävy. Kirjan minä vaikuttaa kirjailija Raudilta. Veli Mihkelkin mainitaan. Tuo minä ei kuulu mitenkään nuorten toimijoiden joukkoon. Hän vain silloin tällöin puhkeaa muistelemaan neuvostoaikoja, esimerkiksi koulujen hammashoitoa. Muistelut luovat ajankuvaa ja niitä on mukava lukea, vaikka ne tekevät muutenkin hajanaisesta rakenteesta vielä hajanaisempaa.

Tässä eräs näistä muisteluista, ensimmäiseltä matkalta Suomeen:
"Kun olin lapsi, minulle tuotiin Suomesta lahjaksi Matchbox-autoja, ja luokkatoverillani Peeter Lauritsilla puolestaan oli paljon legoja. Niillä me sitten leikimme rakentaen pala palalta todellisuutta, jota ympärillämme ei ollut. Vuosia myöhemmin oli tosi outoa nähdä tien vieressä oikeita huoltoasemia – aivan kuin seinä olisi sortunut minun ja lapsuuteni väliltä, aivan kuin olisin ylittänyt rajan, joka suojasi minua oikealta todellisuudelta."

Rein Raud: Täydellisen lauseen kuolema
Suomentanut Hannu Oittinen
Like 2016, 218 s.
Vironkielinen alkuteos Täiusliku lause surm 2015

***********
Helmet haaste: 35. Entisen itäblokin maasta kertova kirja.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

Isaac ja Max ovat siamilaiset kaksoset. He syntyivät Hampurin lähellä vuonna 1900. Isaac on kaksosista fyysisesti heikompi, mutta hän on parin kirjallisempi puolisko. Hän on myös kirjan kertoja.

Kaksoset päätyvät sirkuksiin ja näyttämöille. He ovat friikkejä, kuten Isaac itse sanoo, mutta he eivät ole pelkästään ihmeteltävinä, vaan esiintyvät tanssijoina. Aivan ensimmäiset lapsuusvuodet he viettivät tätinsä ja isoisänsä maatilalla, jonne äiti heidät hylkäsi, mutta sirkukseen he joutuivat jo lapsina. Esiintyvä kiertolaiselämä kuljetti heitä pitkin Eurooppaa, Pariisiinkin, mutta myös syrjäiseen Suomeen ja Helsinkiin. Siellä he kohtasivat Iriksen, Venäjältä Suomeen pelastetun nuoren naisen. Iriksen kanssa he kietoutuivat erikoislaatuiseen ystävyyssuhteeseen.

Siamilaiset kaksoset ovat osittain yksi, mutta kuitenkin kaksi. En nyt lähde pohtimaan, mitä kaikkea symboliikkaa heihin voi sisällyttää. Sinun jälkeesi, Max on tarinana mielikuvituksen juhlaa. Sirkuksista ja varieteeteattereista löytyy mitä erikoisimpia tyyppejä. On tiikerinkesyttäjä Madame Maxim, joka pitää nuorista pojista, on trapetsitaiteilija Mona ja alligaattorikaksoset. Ylettömän lihava banjonsoittaja ja prostituoitu Lucia käy äidin korvikkeesta. Eivätkä helsinkiläiset heistä paljon eroa, ehkä ulkomuodoltaan, mutta tuskin muuten.

Sinun jälkeesi, Max tuo mieleeni John Irvingin (tähän on lisättävä, että ihailen Irvingiä suuresti). Erikoiset päähenkilöt ja erilaisuuden kohtaaminen ovat yhteistä. Pariisissa Isaac ja Max pääsevät tapaamaan itseään Josephine Bakeria, joka sanoo heille keskustelun aikana tärkeän lauseen.
”Vain nöyryytyksen kautta pystyy hallitsemaan yleisöä.” 
Se oli lause, jonka muistin monta kertaa myöhemmin. ”Se on ainut tapa kantaa poikkeavuutensa, alleviivaten ja korostaen sitä”, kirjoitin Irikselle.

Tästä kirjasta on paljon postauksia. Laitan linkin kahteen: Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjasta kirja on vaikuttava ja hämmästyttävä, Suketuksesta kypsää ja täyteläistä kirjallisuutta.

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max
Teos 2009, 3. painos, 312 s.

***********
Sinun jälkeesi, Max on käännetty monelle kielelle, muun muassa espanjaksi ja saksaksi. Siksi sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 43. Suomalainen kirja, joka on käännetty jollekin toiselle kielelle.

torstai 15. maaliskuuta 2018

Jaan Kross: Keisarin hullu

Keisarin hullu on Timotheus von Bock, virolainen aatelismies. Von Bock on historiallinen henkilö. Hän aiheutti skandaalin, kun meni naimisiin talonpoikaistyttö Eevan kanssa. Epäsäätyinen avioliitto oli merkki von Bockin humaanista, aikaansa edellä olleesta ajattelusta. Hän arvosteli keisari Aleksanteri I:stä ja valtakunnan hallintoa ja joutui siksi lähes kymmeneksi vuodeksi Pähkinäsaaren linnaan vankilaan. Lopun elämäänsä hän asui valvottuna entisessä sukukartanossaan.

Von Bockin tarinan kertoo hänen lankonsa eli Eevan veli Jakob päiväkirjamuodossa. Jakob on kirjailija Krossilta oivaltava keksintö kertojaksi. Jakob pääsee lähelle Timoa (kuten perhe häntä kutsuu), mutta ei ole varsinaisesti hänen ystävänsä. Jakob tarkkailee, yrittää tulkita Timon käytöstä ja puheita, ja toimii tarvittaessa eräänlaisena luottohenkilönä. Jakob on itse aika ristiriitainen henkilö. Hänen toimiaan ohjaa joskus ilkeys, jonka hän tunnistaa. Jakob on taitava analysoimaan myös itseään.

Tässä kirjassa pohditaan moraalia. Useimmilla henkilöillä on moraalinen ongelma suhteessaan Timoon. Jakob on saanut käsiinsä raskauttavia papereita, jotka kuuluisivat Timolle. Eeva ja Timon veli ovat eri mieltä joistakin toimintaperiaatteista. Lisäksi ovat urkkijat. Timon viralliset valvojat raportoivat hänen tekemisiään, se tiedetään, mutta on myös salaisia urkkijoita. Eräs heistä vaikuttaa peruuttamattomasti jopa Jakobin elämään. Keisarin hullu on kirjoitettu neuvostoaikaan, joten siitä voi vetää suoraan yhtäläisyyksiä silloiseen vallankäyttöön.

Suurin moraalinen ongelma liittyy Timoon. Hän on idealisti, joka keisaria uhmanneella toiminnallaan on asettanut vaaraan itsensä ja läheisensä. Onko hän siis hullu vai sankari? Kun Jakob on tutkinut Timon papereita, hänellä on mielipide:
”Ja tulin omalaatuiseen johtopäätökseen. Tulin siihen tulokseen, että kaikki mitä Timo kirjoittaa on silkkaa, elleikään kaikille niin joka tapauksessa monille tiedossa olevaa totuutta. Väärin on vain se, mitä hän sillä teki. Se on jopa rikollista.”
Keisarin hullu on erinomainen historiallinen romaani. Ajankuva on tarkka ja yksityiskohtia täynnä. Timon ja hänen vaimonsa lisäksi kirjassa on muita todellisia henkilöitä sivuosissa. Minun piti googlailla, mutta virolaiset oletettavasti tunnistavat heidät. Erinomaisuus nousee kuitenkin kirjan herättämistä ajattomista kysymyksistä, kuten: Mitä ihmiseltä voi vaatia?

Jaan Kross: Keisarin hullu
Suomentanut Juhani Salokannel
WSOY 1982, 400 s.
Vironkielinen alkuteos Keisri hull 1978

***********
Helmet-haaste: kohta 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja.
Reader, why did I marry him? -blogin Rakas Viro -haaste.

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Kuukauden nobelisti J. M. G. Le Clézio: Kuume

Luin ranskalaisen Jean-Marie Gustave Le Clézion romaanin Autiomaa heti sen jälkeen, kun hän sai Nobel-palkinnon vuonna 2008. Autiomaa jäi minulle etäiseksi. Kuume on novellikokoelma ja se on suomennettu jo vuonna 1967.

Kahden sivun mittaisessa esipuheessaan Le Clézio paljastaa novelleista aika paljon. Hän sanoo pitävänsä elämää väsyttävänä pakkona, joka on vain kestettävä ja jossa ihmisjärjen tasapaino voi pettää mistä tahansa ärsykkeestä. Novellissa Kuume päähenkilö alkaa käyttäytyä oudosti luettuaan lehdestä Georgian rotumellakoista. Heräte voi olla myös paljon tavanomaisempi. Novellissa Päivä jolloin Beaumont tutustui kipuunsa se on hammassärky ja novellissa Mies joka kävelee vesitipat, jotka putoavat pesulapusta pesusoikkoon.

Se mitä Le Clézio ei kerro esipuheessa, on novellien tyyli. Niminovelli Kuume on siitä paras esimerkki, ja muutenkin minusta paras näistä novelleista. Peukutan sen sävyä Novellihaasteen 2 mukaisesti.

Kuumeen tunnelmaa voi kuvata sanalla surrealistinen. Päähenkilö on mies nimeltä Roch. Hänen käytöksensä on arvaamatonta. Hän rikkoo työpaikkansa näyteikkunan ja tappelee tuntemattoman miehen kanssa. Hän harhailee kuumuutta hohkaavassa kaupungissa etsien vettä. Äärimmilleen surrealistinen tunnelma kasvaa novellin lopussa, kun Roch makaa kuumeisena sängyssä ja näkee näkyjä, jollaisia Dalí ja Buñuel ovat esittäneet kuvallisesti. Teksti lähenee sekavuutta yhtä lailla kuin miehen houreet.

Monessa novellissa päähenkilö on mies, jolla on aina eri nimi, mutta kaikki voisivat olla sama mies. Alun ärsykkeestä joudutaan epätodellisiin tunnelmiin samaan tyyliin kuin Kuumeessa.

Suhtautuminen elämään sellaisena kuin kirjailija  sen esipuheessa sanoo näkyy novelleissa raadollisuutena tai toivottomuutena. Novellissa Vanhuuden päivä nuori mies yrittää saada selville, mitä vanha nainen tuntee kuoleman lähestyessä. Omaa tilannettaan hän vertaa kuolevaan.
”Mutta hänen aikansa ei ollut vielä tullut. Hänellä oli vielä pitkä elämä edessään; taakka ilman tulevaisuutta ja ilman iloa, jota hän saisi luultavasti laahata hyvän joukon viisikymmentä vuotta. Loputtomuuden hetki ei ollut vielä saavutettu; aika kävisi pitkäksi, ruumis ahnehtisi ravintoa ja liikettä. Tyhjänpäiväiset asiat odottivat häntä, [- -]”
Kuumeen novellit ovat pessimistisiä, vaikka joissakin niistä vilahtaa hieman erikoislaatuista, usein esineisiin tai tuotemerkkeihin liittyvää huumoria. Ne olivat aika raskaita lukea tekstin tyylin vuoksi. Virkkeisiin piti oikein pysähtyä, esimerkiksi sellaisiin kuin nämä:
”Ei ole mitään tuolla puolen tai kauempana; tuolla puolen ei ole siellä missä te ette ole. Edes ei mitään ei ole olemassa, sitä ei yksinkertaisesti ole, siinä ei ole mitään ajattelemista.”

Le Clézion laajasta tuotannosta on suomennettu muutama teos. Blogeista löysin kirjoituksia tuoreimmista suomennetuista romaaneista:
Alkusoitto, Hemulin kirjahylly
Harhaileva tähti, Kirja-aitta
Kaupunki nimeltä Onitsha, Jokken kirjanurkka

J. M. G. Le Clézio: Kuume
Suomentanut Leila Adler
Otava 1967, 227 s.
Ranskankielinen alkuteos La Fièvre 1965

***********
Helmet-haasteen kohta 25. Novellikokoelma.

torstai 8. maaliskuuta 2018

Naistenpäivänä päätökseen: Naisten aakkosten Ö


Kaksi vuotta sitten Naistenpäivänä aloitin Naisten aakkoset -sarjan. Tavoitteenani oli päästä maaliin juuri tänään  ja onnistuin. Naisten aakkosissa on etsitty naisia, joiden etu- tai sukunimi alkaa tietyllä kirjaimella. Viimeisenä on tietysti Ö. Kysymykset ovat olleet:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.

Tähänkin löysin vastaukset. Naapurimaamme pelastivat minut.
  1. Hanne Ørstavik. Luin norjalaisen Hanne Ørstavikin romaanin Kulunut aika tätä sarjaa varten. Se olikin hyvä kirja, joten Ørstavik on tässä ihan paikallaan.
  2. Maya Eizin Öijer. Maya Eizin Öijer on ruotsalainen kuvataiteilija, joka käyttää värikkäissä teoksissaan eri tekniikoita. Joitakin hänen töitään löytyy täältä.
  3. a) Gunnhild Øyehaug. Norjalainen Gunnhild Øyehaug on julkaissut runoja, novelleja, esseitä ja kaksi romaania. Hän on saanut mainetta varsinkin novelleillaan.
Naisten aakkosia on ollut todella mukava kirjoittaa. Ne ovat tuoneet vaihtelua tavallisten kirjapostausten väliin. Lisäksi olen löytänyt monta uutta tutustumisen arvoista kirjailijaa. Jotkut aakkoset olivat hankalia, kuten Q, X ja ihan viimeiset. Toisiin puolestaan oli ylitarjontaa ja piti valita monesta hyvästä ehdokkaasta. 

Muutama muu bloggaaja on tarttunut tähän haasteeseen. Esimerkiksi blogeissa Sheferijm, Oksan hyllyltä, Kirjojen kamari, Kirjan pauloissa ja Iltatähden syttyessä ollaan jo pitkällä aakkosissa. Tämän haasteen voi aloittaa vieläkin milloin tahansa. Mitään aikarajaa ei ole.

Kaikki aikaisemmat aakkosjuttuni löytyvät näiden linkkien takaa:
ABCDEFGHIJKLMNOPQRSTUVWXYZÅ, Ä.

Teen blogiin sivun Naisten aakkosista, mutta se ei ole vielä ihan valmis.

lauantai 3. maaliskuuta 2018

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Anna-Liisa Ahokummun esikoisteoksen aihe ei ole kovin omaperäinen: mies etsii isäänsä. Kun Max Halman äiti on kuollut, Max alkaa selvittää omaa alkuperäänsä. Hän on tiennyt, että hänen isänsä oli saksalainen sotilas toisen maailmansodan ajalta, mutta paljon muuta äiti ei ollut pojalle kertonut. Tutkimus johtaa Maxin Hampuriin saakka.

Kirjan nykyaika on 1980-luku. Sen lisäksi liikutaan 40-luvulla, mikä on aiheen vuoksi luonnollista. Rakenteessa pidin varsinaisesti siitä, että luvut seuraavat kirjan nimessä olevia sinfonioita. Kun sinfoniat aikanaan soitetaan, niin ne vastaavat ainakin tunnelmaltaan lukuja – tai luvut sinfonioita.

Max on ammatiltaan perhostutkija. Siitä kannen kuva. Perhoset eivät muuten ole kovin paljon esillä kirjassa, mutta yhden perhosen kautta huomataan, että ihminen voi olla samalla tavalla väärä, tai oikeastaan piiloutunut, kuin perhonen.

Tästä pienestä sympaattisesta uutuuskirjasta löytyy paljon postauksia. Esimerkiksi Amman kirjablogissa on linkkejä niihin.

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa
Gummerus 2018, 175 s.
Sain kirjan kustantajalta

***********
Helmet-haaste: kohta 49. Vuonna 2018 julkaistu kirja.