keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Seitsemännen taiteen tarinat - haastekoonti

Oksan hyllyltä -blogin elokuvahaaste Seitsemännen taiteen tarinat päättyy tänään. Haasteessa luettiin elokuviin liittyviä kirjoja. Tulin lukeneeksi lähinnä kirjoja, joista on tehty elokuva, vaikka haasteeseen sopivia kirjoja olisi ollut muitakin, esimerkiksi elokuvatähtien elämäkerrat tai elokuviin liittyvät tietokirjat. Lukemani kirjat:

Kirjat, joista on tehty elokuva
Fiktiivinen kirja, jossa elokuvalla on tärkeä osa
Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta on ollut varsinainen elokuvakirja. Sen pohjalta on tehty viisi elokuvaa, kaksi Suomessa ja kolme Ruotsissa. Yhden on ohjannut Mauritz Stiller.

En ole nähnyt lukemiini kirjoihin perustuvia elokuvia. IMDb:n arvioiden mukaan klassikoista Keskiyön lapset ja Nuoren Wertherin kärsimykset tehdyt elokuvat ovat suorastaan huonoja. Anne Swärdin Viimeiseen hengenvetoon ei sinänsä kerro elokuvasta, mutta siinä viitataan Godardin elokuvaan, josta kirjan nimikin on otettu. Viimeiseen hengenvetoon on hieno elokuva.

Kiitos MarikaOksalle kivasta haasteesta!

2 kommenttia:

  1. Kiitos, kun olit haasteessa mukana. :) Luit todella monipuolisen kattauksen kirjoja. Keskiyön auringon olen lukenut joskus vuosia sitten, ja muistelen kirjan olleen huikea. Minulla on siitä pokkaripainos itselläni, ja uudelleen luku kiehtoo kovasti.

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.