tiistai 23. kesäkuuta 2015

Pirkko Arhippa: Polku pimeään

Pirkko Arhippa kirjoittaa perinteisiä arvoitusdekkareita. Niitä hän on julkaissut pitkälti yli 30. Arhipan sankarit ovat vaihdelleet vuosien varrella. Polku pimeään -kirjassa esiintyvät juristi Pauliina Kivikoski ja komisario Jyri Jokisalo. Rikos tapahtuu Sysmässä, eikä Arhipan kotikulmilla Naantalissa tai Turussa.
”Sara oli ollut mukana Suomen Huippis -kisassa, hänellä oli kauneuskilpailujen nauhoja ja pokaaleita kaappi täynnä; levy, jolla hän käheän laulun lomassa oli kuiskinut seksikkäästi, oli myynyt platinaa. Sara oli jäänyt kiinni pilvenpoltosta, hän oli ollut mukana pääkaupungin julkkisten kokaiinipippaloissa, Sara oli tapellut ravintoloissa, saanut ylinopeussakkoja ja varastellut luksusputiikeista. Kolme julkkisavioliittoa oli rikkoutunut Saran vuoksi, kaksi suuren yrityksen toimitusjohtajaa oli suistunut palliltaan.”
Kun rikosromaanin henkilö esitellään noin, hänelle ei voi käydä kuin yhdellä tavalla. Murhan syy voi tosin olla muuallakin kuin edellä esitetyssä, koska Sara tietää jotakin ratkaisevaa eräästä vanhasta rikoksesta.

Arhipan kirjat eivät yleensä säikyttele lukijaa, mutta tämän kirjan alku on poikkeus. Yksinäiset pikkumökit metsän keskellä pimeänä talviyönä ovat aina pelottavia.

Arhipan dekkarit lukaisee nopeasti, parissa tunnissa. Syyllisen arvaamisesta saa hiukan päänvaivaa. Tässäkin päättelin osan juonesta oikein, mutta en ihan kaikkea. Vähän syvyyttä näihin kirjoihin tuo Arhipan tapa sirotella tekstiin kommentteja elämän nykymenosta ja varsinkin luonnonsuojelusta. Useita vuosia sitten kuuntelin Arhippaa Helsingin kirjamessuilla ja hän sanoi kirjoittaneensa pari rikosromaania, joissa tehtiin ympäristörikos, mutta joissa ei ollut murhia. Ne eivät myyneet ja hänen piti palata perinteisempiin aiheisiin.

Pirkko Arhippa: Polku pimeään
Kustannus-Mäkelä 2011, 206 s.
Kansi Nina Heinonen

2 kommenttia:

  1. Luen hyvin vähän kotimaisia dekkareita, etenkin nykydekkareita. Kuitenkin Arhippa, Tabet ja Nevalainen kuuluvat suosikkeihini. Polku pimeään tuntuu vieraalle. Eikä majaile edes hyllyssä.Pitääkin saada kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku toinenkin lukee Arhippaa! Olen lukenut myös muutaman Nevalaisen kirjan.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.