sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kuukauden nobelisti Knut Hamsun: Valitut teokset II

Knut Hamsunin Valitut teokset II pitää sisällään kolme pienoisromaania: Syystähden alla, Benoni ja Rosa. Teokset on kirjoitettu vuosina 1906 ja 1908.

Syystähden alla kertoo kaupunkilaisesta (toimittaja tai kirjailija?), joka on sotkenut asiansa ja lähtee maaseudulle rauhoittumaan. Hän tekeytyy kierteleväksi työmieheksi ja tapaa vaeltaessaan sekä talollisia että heidän palkollisiaan. Aika pian hän juuttuu samalle paikkakunnalle, eikä rauhoittumisestakaan tule mitään, koska hän on taipuvainen rakastumaan kovin helposti. Nimi Syystähden alla viittaa sekä tapahtuma-ajankohtaan että päähenkilön vanhenemiseen, jota hän harmittelee moneen kertaan.

Syystähden alla oli minusta varsin keskinkertinen ja välillä pitkästyttäväkin tarina, mutta kahdesta seuraavasta eli Benonista ja Rosasta pidin. Ne ovat itsenäisiä teoksia, mutta kertovat samoista henkilöistä. Benoni kannattaa lukea ensin. Tapahtumapaikkana on pieni kylä vuonon rannalla Bergenistä pohjoiseen.

Benoni on alun perin köyhä kalastaja ja postinkantaja. Häntä kutsutaankin Postibenoniksi, joka on halventava nimitys. Parin onnenpotkun ja paikallisen mahtimiehen Mackin myötävaikutuksesta Benonista tulee ajan mittaan varakas mies. Benoni on rakastunut naapuripitäjän papin tyttäreen Rosaan ja heidän välillään onkin kehittymässä jotain, kunnes Rosa valitsee toisen. Valinta osoittautuu virheeksi. Paikkakunnalla ei katsota hyvällä Benonin yritystä saada Rosa, koska säätyeroa pidetään liian suurena.

Benonissa on kaikkitietävä kertoja ja sympatiat ovat koko ajan Benonin puolella. Romaanissa Rosa on mielenkiintoinen näkökulman vaihdos. Siinä kertojana on nuori vaelteleva ylioppilas, joka jää vuodeksi paikkakunnalle ja tarkkailee henkilöitä yhteisön ulkopuolelta. Hän rakastuu – tai kuvittelee rakastuneensa – Rosaan, mutta pysyy kuitenkin ulkopuolisena. Hän näkee Benonin lapsellisena miehenä, joka mahtailee rikkauksillaan, mutta joka on toisaalta vilpitön ja hyväsydäminen.

Benonin, Rosan ja Mackin lisäksi romaaneissa on paljon sivuhenkilöitä, joista useimmat ovat Mackin palveluksessa. Hamsunin luomat ihmiset eivät ole mustavalkoisia, vaan hyvin inhimillisiä. Esimerkiksi Mack on vanha elostelija, joka saattaa piikansa raskaiksi toisen toisensa perästä ja naittaa heidät rengeilleen ja kippareilleen, mutta toisaalta hän ylläpitää paikkakuntaa liiketoimillaan ja häntä kunnioitetaan. Benoni ei saavuta samaa kunnioitusta, vaikka on kunniallisempi.

Kirjailija menee ihmisen pinnan alle ja löytää sieltä usein jotain pahaa, tai jos ei suorastaan pahaa, niin ainakin epämääräistä tai yllättävää. Äärimmillään mies voi viedä vaimonsa mukanaan kuolemaan mustasukkaisuuden vuoksi. Edes puhtoisen Rosan motiivit eivät ole selviä. Hamsunin tapa katsoa ihmisiä nostaa hänen pienoisromaaninsa suureksi kirjallisuudeksi.

Kiinnostuneille tässä on linkit bloggauksiin kahdesta muusta Hamsunin pienoisromaanista:
Nälkä, Jokken kirjanurkka
Viktoria, Tea with Anna Karenina

Knut Hamsun: Valitut teokset II
Suomentanut J. A. Hollo
WSOY 1954, 2. painos, 461 s.
Norjankieliset alkuteokset Under høstsjærnen 1906, Benoni 1908, Rosa 1908

2 kommenttia:

  1. Oo, kuinka mukavaa että Hamsunia luetaan. :) Viktoria & Nälkä ovat olleet ravistelevia kokemuksia, mutta valitettavasti en ole onnistunut antikvaareista enempää Hamsunia löytämään. Nämä bloggaamasi teokset kyllä kiinnostaisivat kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoinkin linkin sinun Viktoria-postaukseesi, koska olit niin innostunut kirjasta. Minä löysin tämän kirjan, josta bloggasin, yhdestä nettiantikvariaatista.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.