sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Salminen Arto: Varasto


En ole nähnyt Varasto -elokuvaa, mutta siitä huolimatta juuri elokuvan vuoksi tiesin etukäteen, mistä kirja kertoo. Varastomies Rousku paneskelee viikonloppuisin myyjä Karitaa, Karita tuleekin raskaaksi ja Rousku joutuu tahtomattaan isäksi. Mistään suuresta rakkaudesta ei ole kysymys. Kerronta keskittyy maalikaupan varastoon, jossa Rousku puuhastelee työkaverinsa Ranisen kanssa ja myy tavaraa omaan piikkiin.

Kirjan alku herättää positiivisia ajatuksia. Salmisen lauseet ovat lyhyitä ja toteavia ja tuovat mieleen esimerkiksi Hyryn. Raitiovaunuun ehtimisestä:
”Juoksemalla ehdin kyytiin. Jos en olisi juossut, olisin ehtinyt vielä paremmin, mutta vasta seuraavaan.”
Myöhemmin kielenkäyttö alkoi vaivata minua. Rouskukin puhui Karitalle tosi rumasti. Huippuna olivat Karitan äidin puheet, kun Rousku oli esittäytymässä hänelle ensimmäistä kertaa. Ehkä jotkut ihmiset puhuvat siten. En tiedä.

Rousku on vastuuntunnoton lurjus. Sellaisistakin voi tietysti kirjoittaa kirjan. Ja on Varastossa hyvää ajankuvaa (kirja on ilmestynyt 1998). Jylhäkorpi, jolle Rousku myy ohi kirjanpidon, käy välillä filosofoimassa elämänmenosta. En malta olla lainaamatta tähän hänen puheistaan katkelmaa, joka voisi olla kirjoitettu tänä vuonna.
”Sää tykkäät siitä että sulla on työssäkäyvän status. Sen tietää työnantajakin. Ne tietää että sää suostut joustoihin ja työelämän kehittämisiin. Ne on tehneet susta venyvän. Sää joustat ja joustat. Ne on saaneet koko valtakunnan uskomaan, että kun palkkoja pienennetään niin työpaikat lisääntyy.”

Jaana on kirjoittanut Varastosta analyyttisemmän ja arvostavamman tekstin.

Arto Salminen: Varasto
WSOY Pokkari 2011, 148 s. Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1998.

4 kommenttia:

  1. Aika hauska sattuma. Juuri eilen katsottiin miehen kanssa Varasto-leffa, joka oli ihan ok, mutta vei kuitenkin tietyllä tapaa vähän terää Salmisen alkuperäisestä tekstistä ja leffan loppu oli liian lässynlässyn.

    Pidin tosiaan kirjasta, mutta en ole hyvistä aikeistani huolimatta saanut vielä luettua enempää Salmista, aikomus kuitenkin edelleen on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aikonut katsoa elokuvaa, kirjoittamasi vahvistaa ajatukseni.

      Olisi kiva tietää, mitä pidät muista Salmisen kirjoista. Ehkä minunkin pitäisi lukea häneltä joku toinen teos.

      Poista
  2. Minusta tämä oli hauska ja oivaltava, mieskin tykkäsi. Leffaa en kyllä menisi katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on mieheni kirja. Häneltä lainasin tuon Rouskun luonnehdinnan "vastuuntunnoton lurjus".

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.