lauantai 12. tammikuuta 2013

Katarina Eskola: Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin


Olen lukenut Katarina Eskolan ja Satu Koskimiehen kirjat 50-luvun tytöt ja 50-luvun teinit ja pidin niistä paljon. Kun huomasin, että Katarina Eskola julkaisi äitinsä Elsa Eklundin päiväkirjat, innostuin heti. Tässä olisi kirja, josta pitäisin! Kävin Helsingin kirjamessuilla kuuntelemassa Katarina Eskolan haastattelun. Nyt olen lukenut kirjan, ja pidin siitä, kovasti.

Kirja on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa ovat Elsa Eklundin päiväkirjat vuosilta 1913-1920. Päiväkirjat on julkaistu lyhentämättöminä. Toisessa osassa Katarina Eskola taustoittaa ja kommentoi päiväkirjoja. Minusta kirjan rakenne on onnistunut. Oli mukava lukea päiväkirjoja ilman, että niillä sivuilla olisi ollut kommentteja.

Elsa Eklund on ollut 1118 -vuotias päiväkirjoja kirjoittaessaan. Osittain hänen kirjoituksensa ovat samanlaisia kuin kenen tahansa tytön. Kuka on kenenkin paras ystävä – kaikki entiset tytöt tietävät, kuinka tärkeästä asiasta on kysymys. Tai ensimmäiset ihastumiset, joiden kohde on kaukaa ja lähes satunnaisesti valittu.
”Mutta kuten Nuorison kirjassakin sanotaan on minussa herännyt rakkaudenkaipuu, tai joutilas rakkaus, minä tunnen tarvetta rakastaa, ja olla rakastettu, ja senvuoksi otan ensimmäisen sopivan henkilön ja ihastun häneen. Nyt puhuin itseäni vastaan, puhuin vain järkeä, sillä ei tunteeni sentään ole näin kylmä. Mutta onhan oikeastaan mieletöntä ihastua henkilöön, jonka kanssa ei ole vaihtanut sanaakaan.” (15-vuotiaana)
Elsan päiväkirjoista tekee tavallista merkittävämpiä niiden aikakausi, johon osuu Suomen historian suuria tapahtumia. Päiväkirjamerkintöjä on välillä yllättävän harvakseltaan. Varsinkin vuosien 1917 ja 1918 tapahtumista nuoren tytön näkökulmasta olisi lukenut mielellään lisää. Elsa toteaa itsekin myöhemmin, että olisi voinut kirjoittaa enemmän.

Katarina Eskolan osuus on valaiseva, varsinkin kun hän kirjoittaa Elsan suvusta, vanhempien maitokaupoista ja perheen kesänviettopaikoista. Elsa kirjoittaa koulunkäynnistään, ja Katarina Eskola kertoo tarkemmin kouluista, erityisesti Lucina Hagmanin johtamasta Helsingin Uudesta Yhteiskoulusta. Omassa osuudessaan Katarina Eskola menee ajassa hieman päiväkirjoista eteenpäin kertoessaan Elsan suhteista miehiin. Elsa oli ihastunut kahteen matemaatikkoon eli Rolf Nevanlinnaan ja Kalle Väisälään, jotka ovat minulle tuttuja aivan muista yhteyksistä. Väisälän Vektorianalyysi on erinomainen kirja ja löytyy kirjahyllystäni.

Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin on ulkoasultaan kaunis kirja. Päiväkirjasivujen ylälaidassa on viehättävän vanhahtavasti merkittynä sivun tekstin kirjoitusvuosi ja Elsan ikä.

Minun näkökulmani kirjaan on tavallisen lukijan. Jaana on kirjoittanut arvion historian tutkijana.

Katarina Eskola: Tyttö Pitkänsillan molemmin puolin. Elsa Eklundin tytönpäiväkirjat 1913-1920.
WSOY 2012, 347 s.

4 kommenttia:

  1. Kiva kun pidit kirjasta. Minusta nämä kaikki Eskolan omasta perheestään toimittamat kirjat ovat aivan mahtavia. Kiitos myös linityksestä.

    Hauskasti tuo kaari Elsasta Väisälän kautta ulottuu myös nykypäivään. Niin kuin voit varmaan arvata, niin minä en ollut Väisälästä kuullut koskaan aiemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin sinun erinomaisen kirjoituksesi tästä kirjasta silloin, kun julkaisit sen, koska tämän tyyppisessä kirjassa ei tarvitse pelätä juonipaljastuksia.

      Väisälä on ollut minulle tuttu ensimmäisestä opiskeluvuodesta alkaen.

      Poista
  2. Mukava arvio.

    Olen hieman ulkona näistä Pitkänsillan jutuista (tiedän kyllä nyt missä on ja mitä merkitsee), mutta tässä aika on varsin mielenkintoinen, ja kertoo varmasti hyvin paljon. Monesti tuokiokuvat kertovat jotain olennaista, mutta väkisin myöhemmin analysoidut jutut eivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kirja on muutenkin mielenkiintoista luettavaa, mutta aikalaistodistuksena esim. sisällissodan ajasta todella arvokas.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.