tiistai 28. huhtikuuta 2015

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia

Pullopostia kuuluu Adler-Olsenin sarjaan, joka kertoo osasto Q:sta. Olen lukenut myös sarjan edelliset kaksi kirjaa (Vanki ja Disgrace eli Metsästäjät).

Kööpenhaminan rikospoliisin osasto Q ratkoo vanhoja selvittämättä jääneitä rikoksia. Koko osasto muodostuu kolmesta henkilöstä. Päällikkönä on Carl Mørck, jota muilla osastoilla työskentelevät poliisit yleisesti inhoavat. Häntä avustavat syyrialainen pakolainen Assad ja sihteeri Rose.

Pullopostia on lähettänyt joku, jonka etunimi alkaa P:llä ja joka pyytää apua. Pullo on ajelehtinut Skotlantiin, jossa on saatu selville, että se on lähetetty Tanskasta vuosia sitten. Pullo viesteineen joutuu osasto Q:n tutkittavaksi. Paperista on kirjoitus hävinnyt suurelta osin, joten tekstiä täytyy yrittää täydentää. Vähitellen se onnistuukin. Lopulta Mørck apureineen huomaa joutuneensa todella pirullisen rikollisen jäljille.

Adler-Olsen käyttää samaa kerrontatapaa kuin edellisessä kirjassaan eli poliisien tutkimusten lisäksi seurataan  rikollisen toimia, joten lukija tietää koko ajan paljon enemmän kuin poliisit. Se ei tässä haittaa jännitystä, joka nousee loppua kohti. Kirjassa on paljon sivuja ja alkupuolella on jonkin verran tyhjäkäyntiä. Rikokset ja eräät muut tapahtumat niiden ympärillä ovat kovin julmia. Taustalla on mm. suljettuja uskonnollisia yhteisöjä ja perheväkivaltaa.

Osasto Q:n porukka on tietysti hyvin epätodennäköinen. Assad esittelee tässäkin kirjassa nokkeluuttaan ja taistelutaitojaan. Rose on myös kekseliäs, mutta hänen mielialansa ja käytöksensä vaihtelevat laidasta laitaan. Mukava heistä on kuitenkin lukea (jos kirjan väkivallan kestää) ja rikoksia he ratkovat hyvin, välillä muidenkin osastojen puolesta.

Jussi Adler-Olsen: Pullopostia
Suomentanut Katriina Huttunen
Gummerus 2014, 551 s.
Kannen suunnittelu Tuomo Parikka
Tanskankielinen alkuteos Flaskepost fra P 2009

2 kommenttia:

  1. Olen suuri Jussi-fani huumorin, hienojen henkilöhahmojen ja juonenkuljetuksen takia! Jännityksellä odotan pääseväni uusimman kirjan aloittamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Adler-Olsenin dekkarit ovat koukuttavia.
      Tervetuloa lukijaksi!

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.