torstai 26. maaliskuuta 2015

Arne Dahl: Mörkertal

En ole lukenut aikaisemmin Arne Dahlin dekkareita, enkä myöskään katsonut niiden pohjalta tehtyä tv-sarjaa. Dahl kirjoittaa A-ryhmästä, Ruotsin rikospoliisin erikoisryhmästä, joka ratkoo väkivaltarikoksia, joilla on kansainvälisiä kytkentöjä. Mörkertal on kahdeksas A-ryhmästä kertova kirja, joten minulta puuttui taustatietoja ryhmän jäsenistä, mutta kyllä tämän pystyi lukemaan näinkin.

Lähtötilanne on 14-vuotiaan koulutytön katoaminen luokkaretkellä Ångermanlandissa. Kansainväliseksi kytkennäksi riittää muutama liettualainen auto, jotka on nähty läheisellä maantiellä tytön katoamisen aikoihin. Tukholmassa löytyy kohta raa’asti murhattu mies ja ennen pitkää nämä kaksi rikosta johtavat samaan alkupisteeseen.

Mörkertal käynnistyy aika hitaasti. Alussa pitäisi tuntea pelkoa metsästä, johon tyttö on kadonnut, mutta kirjan kuvauksen perusteella metsä vaikuttaa metsiköltä, joka ei saanut edes minun kaltaistani kaupunkilaista pelkäämään. Kirjan puolivälin paikkeilla tapahtuu juonessa käännös, joka lisää mielenkiintoa, mutta loppuratkaisu on liian mielikuvituksellinen, jotta sen voisi ottaa tosissaan. Ehkä Mörkertal ei ole Dahlin parhaita dekkareita.

Kirjan läpi kulkee seksuaalisia motiiveja. Siinä on pedofiilejä, netin lapsipornoa, muuta nettipornoa, sadismia, seksuaalista häirintää. Jopa poliisien pimeä puoli näyttäytyy. Ei kuitenkaan tarvitse pelätä, että mitään kieroutuneita seksuaalisia tekoja kuvattaisiin. Sen sijaan loppuhuipennus on hyvin verinen.

Lopuksi lainaus seksiteemasta:
”Lyckas vi emellertid återfinna och renodla kraften – vi kan kalla det den sexuella energin – så kan vi iaktta den noga och avgöra om den är positiv eller negativ. Strävar den mot liv eller mot död?”

Arne Dahl: Mörkertal
Månpocket 2006, 392 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.