keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Klassinen Vanja-eno Kaupunginteatterissa

Helsingissä esitetään Anton Tšehovin Vanja-enoa sekä Kansallisteatterissa että Kaupunginteatterissa. Kaupunginteatterin Vanja-eno käynnistyy hieman vaisusti, mutta paranee edetessään. Vähän ennen väliaikaa Sonjan ja Jelenan ryypiskelykohtaus on jo upea.

Tšehov kutsui näytelmäänsä komediaksi. Yleisö naurahteleekin silloin tällöin, mutta repliikit eivät ole vitsejä, vaan usein itseivaa, jolloin niissä on kipeä ydin pohjalla. Minä en osaa pitää Vanja-enoa komediana, minusta se on hyvin pessimistinen.

Yksi henkilöistä, tohtori Astrov, on varhainen luonnonsuojelija tai oikeastaan metsien suojelija. Hän istuttaa puita ja on vuosikausia seurannut, miten metsäala pienenee. Tuossa Tšehov oli aikaansa edellä.

Muuten näytelmässä on Tšehovin tyypilliset teemat. Pysähtyneisyys. Elämänpetos. Lopussa ei ole mitään toivoa. Elämä jatkuu yhtä ankean harmaana kuin marraskuinen sää.

Kaupunginteatterin tulkinta on perinteinen. Se ei ole mikään täysosuma, mutta hyvää teatteria kuitenkin. Miinuksena sanoisin, että roolitus ei ole kaikin osin onnistunut. Suosittelen tätä versiota niille Vanja-enosta kiinnostuneille, jotka eivät ole nähneet näytelmää aikaisemmin.

2 kommenttia:

  1. Minulle tämä Kaupunginteatterin versio toimi sarkastisena komediana. Pidin kovasti Santeri Kinnusesta Vanja-enona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten sinä varmaan ymmärsit näytelmän enemmän kirjailijan tarkoittamalla tavalla.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.