tiistai 3. kesäkuuta 2014

Martin Suter: Der Koch

Sveitsiläisen Martin Suterin kokki (Der Koch) on tamilipakolainen Maravan. Hän yrittää selvitä elämästään Sveitsissä ja samalla auttaa Sri Lankaan sodan jalkoihin jääneitä sukulaisiaan.

Maravan on intohimoinen kokki. Hän oppi kokkaamaan jo lapsena isotätinsä opastuksella. Hän kaipaa lapsuutensa tuoksua ja keittää siksi usein kookosöljyssä curryn lehtiä ja kanelia. Vaikka Maravan olisi pätevä kokki mihin tahansa ravintolaan, hän joutuu tekemään hanttihommia pakolaisstatuksensa vuoksi. Erinäisten sattumusten johdosta hän joutuu mukaan myös pimeään catering-bisnekseen ja tekemään asioita, joita hän vakaumuksellisena hinduna kutsuu likaisiksi. Mutta hän tarvitsee rahaa sukulaisiaan varten.

Pidin kirjassa siitä, miten siihen on tuotu yhden pienen ihmisen kautta suuria historiallisia tapahtumia eli 2000-luvun talouskriisi ja Sri Lankan sisällissota. Maravanin elämä hipaisee välillä sveitsiläisiä harmaan talouden ja puolilaillisten operaatioiden toimijoita. Sri Lankan sisällissota puolestaan oli "kolmannen maailman sota", jollaisella ei ole länsimaissa paljonkaan uutisarvoa. Itse kukin voi lukiessaan miettiä, mitä tietää tuosta ei niinkään kaukaisesta sodasta.

Olen kirjoittanut aikaisemmin Suterin kirjasta Ein perfekter Freund ja siinä, samoin kuin tässä, hän kritisoi talouselämän johtohenkilöitä. Tuo lienee hänen suosikkiaiheitaan, sillä romaanien lisäksi hän on kirjoittanut (Wikipedian mukaan) satiirisia talousaiheisia kolumneja lehtiin.

Martin Suter: Der Koch
Diogenes Taschenbuch 2011, 291 s. & reseptiliite 17 s.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.