keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

P. D. James: Murhaajan mieli

Murhaajan mieli on P. D. Jamesin uran alkupään tuotantoa, mutta kirja on ilmestynyt suomeksi vasta 2011.

Murhaajan mieli on hyvin klassinen salapoliisiromaani, jossa on suljettu joukko epäiltyjä ja tiukasti rajattu murhan tekoaika. Lontoolaisessa psykiatrisessa avohoitoklinikassa murhataan hallintopäällikkö. Neiti Bolam on ollut tiukka, ehkä hiukan joustamaton, mutta aina rehellinen. Hänestä ei ole pidetty, mutta se ei oikein riitä syyksi murhaan. Klinikan työntekijöiden välillä on sekä henkilökohtaisia että ammatillisia jännitteitä, ehkä niistä löytyy syy. Tai hämärästä toiminnasta, josta neiti Bolam on vihjannut valvovalle viranomaiselle. Vaikka juttu näyttää kohtuullisen yksinkertaiselta, niin sitä selvittäessään ylikomisario Adam Dalgliesh joutuu epäilemään omaa ammattitaitoaan. Loppuratkaisu on yllättävä, mutta täysin looginen. Pidin juuri tuosta lopusta kovasti (tämä tiedoksi Sinisen linnan Marialle, jonka mielestä loppu oli liiankin ovela).

Kirja on kirjoitettu 1960-luvulla ja psykiatriset hoitotoimenpiteet ovat sen mukaisia: sähkösokkeja ja LSD-hoitoja!

Adam Dalgliesh ei ole tässä kirjassa vielä aivan sama mietiskelevä hahmo kuin Jamesin myöhemmissä romaaneissa. Pätevä rikostutkija hän kuitenkin on. Ruumiin löytänyt sihteeri Jennifer Priddy ajattelee kuulustelusta näin:
”Hänen keskustelunsa ylikomisarion kanssa oli käynyt yllättävän vaivattomasti. Hän ei tiennyt, mitä oli varsinaisesti odottanut, mutta ei ainakaan sellaista hiljaista, lempeää, matalaäänistä miestä. Ylikomisario ei ollut vaivautunut surkuttelemaan ruumiin löytämisen aiheuttamaa järkytystä. Ylikomisario ei ollut hymyillyt. Hän ei ollut ollut isällinen tai ymmärtäväinen. Hänestä oli näkynyt päälle, että hän halusi vain saada totuuden selville mahdollisimman nopeasti ja odotti kaikkien muiden tuntevan samoin. Hänelle olisi ollut vaikea valehdella, eikä Jennifer Priddy ollut edes yrittänyt.”

P. D. James: Murhaajan mieli
Suomentanut Jaakko Kankaanpää
Otava 2011, 271 s
Englanninkielinen alkuteos A Mind to Murder 1964

4 kommenttia:

  1. Minun tähän mennessä ainoa lukemani P.D. James on viime syksynä ilmestynyt Syystanssiaiset, mikä tietenkin on aika erikoislaatuinen tapaus. Pidin kuitenkin Jamesin tyylistä, joten pitäisi varmasti lukea lisääkin. Mitä suosittelisit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pidät Christie-tyyppisistä kirjoista, niin Jamesin uran alun dekkarit, kuten juuri tämä Murhaajan mieli, sopisivat. Jos taas olet kiinnostuneempi psykologisista rikosromaaneista, niin suosittelen uudempia Adam Dalgliesh -kirjoja (esim. Yksityispotilas). Niissä hänen tiimissään tutkijana on nainenkin, Kate Miskin.

      Pidän myös kahdesta Jamesin Cordelia Gray -kirjasta, varsinkin ensimmäisestä Murha ei sovi naiselle. Gray on yksityisetsivä. Valitettavasti James on kirjoittanut hänestä tosiaan vain kaksi kirjaa.

      Poista
  2. P.D. James on luonnollisesti erittäin tuttu nimi, mutta en ole yhtäkään hänen kirjaansa lukenut. Kiinnostusta kyllä olisi ja hänen kirjojaan olisi saatavissa lähes joka nurkassa, mutta mutta... Minulla nämä tutustumiset kaatuvat usein siihen, että jään pohtimaan onko kyseessä kirjasarja ja jos on, niin mikä on ensimmäinen osa. Minusta kirjoihin voisi aina painaa selkeästi, mikä osa on kyseessä. Minun on nimittäin pakko lukea sarjat järjestyksessä, siitä en voi lipsua.

    Täytynee tarkistella Goodreadsista järjestys ja ottaa se mukaan ensi kerralla kirjastokeikalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun luet englanniksi, niin voitkin varmasti seurata oikeaa järjestystä. Dalglieshin hahmo kehittyy sarjan aikana. Tosin tutkijan yksityiselämä ei ole näissä kirjoissa niin suuressa osassa kuin joissakin muissa sarjoissa.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.