Eeva Tikka: Pelon muistikirjasta (Kide-haaste)

Luettu 5/6

Novellissa Pelon muistikirjasta Emilia on kuulunut pelolle pienestä pitäen. Nyt hän on jo vanha, asuu kaupungissa, jonka läpi virtaa joki. Emilia ei uskalla kulkea siltoja pitkin joen yli. Hänen paras ystävänsä Selma-Maria on muuttanut joen toiselle puolelle ja Emilian pitäisi uskaltaa. Miehensä käsipuolessa Emilia onnistui kulkemaan siltojen yli, mutta mies on kuollut.

Novellissa on perinteisiä symboleja, joki elämän ja silta muutoksen symbolina. Emilia pääsee irti pelosta, kun hän menee sillalle katsomaan keväällä saapuneita koskikaroja.

”Hän kuulee viserryksen, se kantautuu hänen luokseen läpi kosken kohinan ja liikenteen melun. Se läpäisee kirkkaana kaiken, myös hänen mielensä se lävistää pelottomuudellaan. On mahdollista elää, on mahdollista kestää ja uskaltaa. On mahdollista olla tässä paikassa.”

Lainasin Eeva Tikan novellikokoelman Haapaperhonen lukumaratonia varten, mutta en lukenut sitä maratonin aikana, vaan nyt jälkikäteen. Kokoelmassa on neljätoista lyhyttä novellia. Monessa on aiheena luopuminen, usein luopuminen toisesta ihmisestä, joko kuoleman kautta tai muuten. Kuolema voi viedä myös rakkaan koiran. Yhdessä novellissa tyttö joutuu luopumaan hevosestaan, koska isä jää työttömäksi.

Tikan novelleissa luonto on tärkeä. Linnut, kuten edellä esittelemässäni novellissa (ja monessa muussa), tai perhoset, kuten niminovellissa. Luonnonsuojelu myös. Vanhat haavat ja liito-oravat.  Suomaisema ja taustalla kuuluvat Vapon koneet. Minkit häkeissään.

Kokoelmasta huomaan taas sen, kuinka vaikeaa lyhyissä novelleissa on luoda mieleenpainuvia kohtaloita ja tunnelmia. Näissäkin on taitavaa kieltä ja hyviä aiheita, mutta todennäköisesti novellit unohtuvat pian.

Eeva Tikka: Haapaperhonen

Gummerus 2002, 172 s

Kannen kuvat Saara Tikka, kannen suunnittelu Liisa Holm