sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Pamela Hawken: Ann, lentoemäntä (Tuntemattomat tyttökirjat -haaste)


Englantilainen Pamela Hawken kirjoitti 1950- ja 1960-luvuilla muutaman tyttökirjan ammateista, jotka olivat silloin uusia ja moderneja. Kirjan Ann, lentoemäntä lisäksi luin lapsena Hawkenin kirjan tv-kuuluttajasta. Netistä löysin, että sen nimi on Clare, televisiokuuluttaja. Suomessa molemmat kirjat on julkaistu Otavan Tyttöjen Kirjastossa.

Kirjan alussa Ann on haastattelussa, jossa valitaan tyttöjä lentoemäntäkurssille. Hyvän lentoemännän ominaisuuksia luetellaan seuraavasti:
"Pääasiassa ne olivat tahdikkuus, neuvokkuus, hyväntuulisuus, varmuus ja kylmäverisyys, se jokin ihmisen olemuksessa joka saa erilaiset ihmiset hyväksymään hänet, kyky olla päättäväinen ja kuitenkin ystävällinen, aina erehtymätön, kohtelias ja rauhallinen, niin ettei koskaan vastaisi hätäisesti tai pahantuulisesti, eikä esiintyisi epävarmasti tai hermostuneesti."
Kurssi kestää kahdeksan viikkoa. Sen jälkeen Ann pääsee töihin Etelä-Amerikan linjalle. Muutaman kuukauden kuluttua hänet valitaan niihin lentoemäntiin, jotka siirretään potkurikoneista uusiin suihkukoneisiin. Suihkukonetta kutsutaan suomennoksessa reaktiokoneeksi. Kirjan kuvaus koulutuksesta ja lentoemännän työstä 1950-luvulla vaikuttaa todenmukaiselta.  Lentäminen on muuttunut noista ajoista paljon. Lennot olivat pitkiä kaikkine välilaskuineen. Eikä lennoilla tarjoilla nykyisin kuuden ruokalajin aterioita!

Ann, lentoemäntä ei kuitenkaan ole pelkkää työn kuvausta. Ann vuokraa muutaman kurssikaverinsa kanssa omakotitalon. Tyttöjen yhteiselämää ja ystävyyssuhteita seurataan myös. Tytöt ovat taustoiltaan erilaisia. Ann on suhteellisen varakkaasta perheestä ja hän on aiemmin työskennellyt matkatoimistossa. Hänen parhaalla työkaverillaan skotti Marjoriella on sairaanhoitokokemusta. Eräs tytöistä on yrittänyt näyttelijän uraa. Hän saa pian potkut lennoilta myöhästelyjen vuoksi. Yksi vanhempi lentoemäntä on lentänyt ilmasiltakoneita toisen maailmansodan aikana, mutta sodan jälkeen naiset eivät enää saaneet lentää, joten piti tyytyä lentoemännän työhön.

Ann, lentoemäntä on pirteä kirja. Ilmeisesti Hawkenin kirjojen on ollut tarkoitus olla moderneja ja edistyksellisiä. Tarkoitusta vähän vesittää se, että aika moni Annin kurssin tytöistä - Ann mukaan luettuna - löytää kumppanikseen komean lentäjän. Alussa mainitsemassani kuuluttajakirjassa Clare muistaakseni päätyi yhteen ohjaajan kanssa.

Luin kirjan Ann, lentoemäntä Marian Tuntemattomat tyttökirjat -haasteeseen.

Pamela Hawken: Ann, lentoemäntä
Suomentanut Kirsti Saikkonen
Otava 1955. 235 s.

6 kommenttia:

  1. Minulla on tämä kirja ja pidin kyllä kirjan tunnelmasta. Suomalainen uudenpi vastine tälle on varmaankin Lotta-sarja (Lotta kympin tyttö jne) jonka kirjoittajaa en nyt muista.

    Minun kirjablogini löytyy täältä:
    http://www.sheferijm.vuodatus.net

    VastaaPoista
  2. Minullakin on tämä kirja ja muutama muukin Otavan Tyttöjen Kirjaston ammateista kertovia tyttökirjoja. En ole niihin tutustunut vielä, mutta oli kiva lukea esittelysi tästä Hawkenin kirjasta!

    Ainon tarkoittama Lotta lentoemäntä-sarjaa on kirjoittanut suomalainen Leena Wallenius 90-luvulla, mutta en ole niitäkään lukenut, vielä. :)

    VastaaPoista
  3. Nämä "ammattikirja" ovat tainneet olla sellaista aikansa käyttökirjallisuutta, jota nykyään vastaavat ehkä baby-sitters clubit ja erilaiset college-sarjat. Hauskoja nuo avioitumiskuviot: sairaanhoitaja (esim. Boylstonin Helena), nai tietenkin lääkärin ja lentoemäntä lentäjän :).

    Kiva kun osallistuit taas haasteeseen ja mukavaa kirjavuotta 2012!

    VastaaPoista
  4. Kiitokset kommenteista!

    Maria, sinun haasteesi on mukava, kun voin lukea siihen muutamia tyttöaikojeni suosikkikirjoja. Muuten en tulisi sitä tehneeksi, vaikka olenkin usein aikonut.

    VastaaPoista
  5. Voi ihanaa! Aloin miettiä, olenko mahtanut lukea tämän... Päähenkilö Ann ei kuulostanut tutulta, mutta jostain syystä Marjorien kohdalla alkoi tikittää? Minä luin ahmimisiässä divarista löytyneitä Ursula-kirjoja, joissa punaposkinen sairaanhoitaja ratkaisee arvoituksia, pelastaa ihmishenkiä ja hurmaa lääkäreitä. Niissäkin oli tuollaista herttaisen vanhanaikaista moderniutta, pirteyttä ja viattomuutta.

    VastaaPoista
  6. Luru, en yhtään ihmettelisi, että muistaisit Marjorien, mutta et Annia. Ann on niin tasainen ja idealistinen kuva lentoemännästä. Marjoriella on jopa pari heikkoutta!

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.